Etusivun uutiset, Arkisto

Tervetuola pikkujouluihin!

Pikkujoulut vietetty taas tältä vuodelta. Hauskaa oli kera hyvien tarjoilujen.

Kiitokset järjestelijöille, Tuulalle, Piitalle, Seijalle ja joukkueen kapteenille Kaalepille!


 

Tarmon suunnistajien perinteinen pikkujoulu

Pidetään Elmerin päivänä perjantaina 3.1.2020 Vanajantie 10 Pro Agrian tiloissa ylin kerros klo 18 00 alkaen. Illan teemana iloinen yhdessä olo. Ruokailua, kilpailuja, arpajaiset, ”töksän heittoa” ja musiikkia. Osallistumismaksu 15 €/henkilö kerätään paikanpäällä.

Ilmoittautumiset Hannun päivään pe 27.12.-19 mennessä kalevi.j.kuusisto@gmail.com

Tuokaa mukana perinteiseen tapaan arpajaispalkinto.

Lisäinfoa asioiden tarkentuessa.  Kaikki joukolla mukaan pikkujoulukarkeloihin!


 

Tapaninpäivänspeciaali 26.12.2019

Tapaninpäivänä 26.12. kannattaa suunnata Verkatehtaalle, jossa kartanmyynti on avoinna klo 15-16 välillä. 

Tällä kertaa liikutaan hieman aikaisempaa pienemmällä alueella, joten suorituksen enimmäisaika on 45 minuuttia normaalin 60 minuutin sijaan. Luvassa on paljon hienoja rasteja, joista osassa on pientä puuhaa tarjolla. Karttana suunnistuksen sprinttikartta 1:4500. 

Kannattaa ehdottomasti tulla mukaan!


 

HämeenSanomien kuntorastit 40v.

Tarmon HämeenSanomien kuntorastit kaudella 2019 pidetty.

Tamon kuntorastikausi päättyi 26.9.2019 Karanojanmäen rasteihin. Upea syksyinen sää keräsi 160 kuntorasteilijaa ja illan hämärryttyä 59 yösuunnistajaa. 

Tarmo kiittää osaltaan suunnistajia kauden rasteista, kuntorastit ja yökuppi jatkuu vielä 10.10 saakka. Muistakaa myös 2.11. järjestettävä kuntorogaining (lisätietoja lähiviikkona).

Kesä suunistusmuistoihin voitte palata Tuukka Rantasen ja Aura Pasilan ottaminen kuvien kautta. HämeenSanominen 40V. -juhlarastit Aulangolla 30.5.2019. Osa 1. Osa 2


 

Löydä uusia asioita tutuista kaupunginosista.

SUUNNISTUSJAOSTON SYYSKOKOUS JA ULKOILUPÄIVÄ 24.11.2019

 

Tapahtuma keräsi upeat 40 osallistujaa. Kiitokset kaikille järjestäjille ja osallistujille!


Tervetuloa viettämään suunnistusjaoston ulkoilupäivää 24.11.2019 klo 14.00 alkaen.
 

Päivän ohjelma:
14.00 
Kokoontuminen Tuomelan koululle (Tuomelankadun ja Viertokadun kulmaus)., jossa pääsee tutustumaan Street-O- kaupunkiliikuntaan.  Mukaan kannattaa ottaa tussi, pieni lamppu kartanlukuun ja heijastimet. Suoritusaika on 45 min. Linkki Tuomenlan koululle.

15.00-15.45  Naisten sauna Aulangon ulkoilumajalla

15.45-16.30 Miesten sauna

Saunomisen jälkeen on tarjolla ruokaa salissa.

17.00 Syyskokous ja kauden päätöspalkitsemiset

Lopuksi kahvittelua ja seurustelua.

Ilmoittautumiset 20.11. klo 21.00 mennessä Jarille:  jari@hameenlinnantarmo.fi

Tervetuloa!


 

Street-O informaatiota yritetään selkeyttää

Pahoittelemme valtakunnallisen Street-o.fi -sivuston hidasta kehitystä. Sitä paikkaamaan olemme tehneet infosivun: http://streeto.laitamaki.fi . Sivun löydät myös Tarmon Suunnistusjaoston www-sivuilta, Kilpailut/Street-O info. 

Vastaukset syötetään myös jatkossa kartasta löytyvään osoitteeseen ( http://street-o.fi/hameenlinna/vastaukset ) ja tulokset löytyvät http://street-o.fi/hameenlinna, josta valitaan Tulokset-valikko. Toivomme tämän auttavan teitä.


 

Hämeenlinna Street-O

Tarmon suunnistusjosto on yhdessä viiden muun paikallisen/ lähialueen seuran kanssa mukana järjestämässä Hämeenlinnassa uutta liikunnallista tapahtumien sarjaa. Ensimmäinen tapahtuma starttaa Goodmanilta 6.11.2019 kello 18.00.

Tiedot tapahtumasta: www.street-o.fi tai Facebook: Hämeenlinna Street-O


 

Kuntoroga 2.11.2019

Syksyn 2019 kuntorogaining –tapahtuma järjestetään tutulla konseptilla Hattulan Marttaristin maastossa totutusti Pyhäinmiesten päivänä lauantaina 2.11. Rogainingissa on tavoiteena hakea eri pistearvoisia rasteja annetun ajan puitteissa (tässä 2 tai 1h aikaa) niin monta kuin jaksaa/ehtii/haluaa.

Kartat saa 30min ennen starttia, joten reitin suunnittelu on osa toteutusta. Kisapaikalla ilmoittautuminen alkaa klo 10.00 (ilmoittautumiset kello 10.30 mennessä). Lähtö yhteislähtönä kello 11.00.

Lisätiedot

Kannattaa käydä lukemassa  ratamestarin ajatukset maastosta ja radoista.

Tervetuloa!


 

Suunnistuksen Sotilas SM

Panssariprikaati järjestää sotilaiden suunnistuksen Suomen mestaruuskilpailut Hämeenlinnassa 2. – 5.9.2019. Hauhon Sisu avustaa henkilökohtaisen kilpailun järjestelyissä. Lisätiedot kilpailusta löydät täältä.

Tarmo avustaa partiosuunnistuskilpailun järjestämisessä 4 - 5.9.2019. Kilpailu koostuu keskiviikkona klo 21.00 alkavasta yö-osuudesta sekä torstaina klo 08.00 käynnistyvästä päiväosuudesta. Helpoiten seuraat tapahtumaa GPS -seurannasta, jossa seurattavissa kaikki tapahtuman joukkueet. 

GPS-seurannan tapahtumasivu.


 

Tarmolaisille jatkoa am- mitaliketjuun AM- yöstä Lempäälästä

Lempäälässä, 18.9. käydyissä Hämeen alueen yömestaruuskisoissa mitalisijoja saavuttivat Aarno Hovikorpi sarjassa H75, pronssia samassa sarjassa Kalevi Kuusisto ja D65 sarjassa pronssille ylsi Kirsti Laukkanen. Onnea!


 

Tarmolle menestyksekäs AM- sprint 14.9.2019 Tampereella

Tarmon miehet olivat mitallisateessa AM-sprinttimatkoilla Tampereella. H65 Pekka Kerkola kultaa, H75 Kalevi Kuusisto hopeaa ja Aarno Hovikorpi pronssia, H45 Mika Laitamäki ja H60 Jari Järvinen pronssia. Tytöissä D8RR sarjassa Helka Hiltunen jatkoi hyviä suorituksia sijoittuen neljänneksi.


 

Yökuppi käynnistyy 12.9. kuntorasteilta

Kauden 2019 yökuppi käynnistyy Hauhon Sisun isännöimänä torstaina 12.9.2019. Syksyn aikana on 5 tapahtumaa, joista Tarmo järjestää yhdet yörastit.

to 26.9, Moreeni. Nopeutettu väliaikalähtö 
 

Kalenteri löytyy täältä.


 

Tarmolaisia vierailulla Orvokki Ojan luona Kangasalalla.

Kävimme Orvokin sukujuhlissa Kangasalla elokuun alussa.
Muistelimme Orvokin suunnistusharrastusta aina 1950-luvun alusta alkaen.
Orvokki haluaa lähettää lämpimät terveiset kaikille vanhoille ja nykyisille Tarmon suunnistajille.
Kuvassa Orvokki istumassa seisomassa Olli Varpu Tuula Piitta ja Kaaleppi
Uusia pantoja taas saatavilla. Tilattavissa Tuijalta.

Uusi erä pantoja saatavilla. Ota yhteys Tuijaan, 050 3242708.

ASK – kertaus maanantaina 19.8. klo 18

Kevään ASK-kurssilaisille tarjotaan mahdollisuus kerrata keväällä opittuja taitoja Ahveniston maastossa maanantaina 19.8. klo 18.00 järjestettävässä tapahtumassa. Lähtö- ja maali alue on Viisarin puolella, opastus Hämeen Härkätieltä. Karttalinkki.

Ilmoittuatumiset Hannu Lähteenmäelle (hannu.lahteenmaki@pp4.inet.fi)  perjantaihin 16.8. mennessä (näin varmistetaan riittävä määrä ohjaajia ja karttoja).  

Tervetuloa!


 


Syyskausi käyntiin Rietoon rasteilla

Torstaina juostaan kuntorasteja Aarno Hovikorven suunnittelemilla rasteilla Parolassa. Pysäköinti tutusti Onnitiellä Feon Oy:n alueella. Radat 2km, 4km B, 4 Km A, 6 km ja 8km. Lähtöpaikalle muutaman sadan metrin veryttely maantietä pitkin. Alueen kartta päivitetty Heinäkuun aikana, viimeiset metsänhoitotoimet tehty maastossa viimeviikolla (ei juurikaan vaikutusta ratoihin).

Taitoharjoitukset jatkuvat keskiviikkona 7.8. Suvipielisessä multiharjoituksella. Syksyn aikana järjestetään 8 teemoitettua harjoitusta. 


 

Ilamon kangasta.

Kuntorastit uudella Ilamonvuoren kartalla 18.7.

Opastus Aulangontieltä Metsänkylän kartanon kohdalta. Matkat 2, 4AB, 6 ja 8km. Lyhyet radat alueen hienointa maastoa, pidemmille myös mäkistä hämäläismetsää.

Pysäköinti alueen soramontussa sekä tienvarsipysäköintinä, suosikaa täysiä autoja.

Tervetuloa!

Tulokset löytyvät täältä, ja Rastilippu.fi palvelusta.  Tuloksia listoille 328, 4 km radoilla kummallakin yli 100 suoritusta.  Seuraavat Tarmon rastit 1.8 Marttaristin suunnalla Hattulassa Harri Lehtimäen heinäkuussa päivittämällä kartalla.


 

Kuntorastit 2.7.2019

Seuraavat Tarmon järjestämät Hämeen Sanomien tiistairastit Leveemäen kartalla Moreenissa 2.7. klo 16.30

Tervetuloa seuraaville Tarmon rasteille tiistaina 2.7. Moreeniin. Opastus alkaa Orsitien ja Länsiportintien risteyksestä. Maastoon pääsee klo 16.30 alkaen. Tarjolla on 2 km, 4 kmB, 4 kmA, 6 km ja 8 km.

Rastit pidetty pääosin kuivassa kelissä, paitsi loppupään osalta, joka sai sadekuuron niskaansa. 

Kiitokset kaikille 250 osallistujalle sekä talkooporukalle.


 

Tiistain valmistelut loppusuoralla

Torstairastit ruununmyllyn koululla 13.6.

Aulankojärven itäpuoleisiin metsiin suunnattiin Ruununmyllyn koululta käsin. Harri Lehtimäen suunnittelemilla radoilla suurimpana ongelmana taisi olla  klo18 maissa alkaneet sadekuurot. Hankaluuksia oli silmälasien käyttäjillä sekä karttamuovin unohtaneilla. Muovi mukaan maastoon!

Tulokset ja väliajat löytyy tutusti täältä.


 

Taitoa 2019 – Supikko kutsuu

Keskiviikkona 5.6. taitoharjoitukset jatkuvat Linnavuoren supikossa käyräharjoituksella. Lisätiedot ja ilmoittautumiset sunnuntai iltaan mennessä: taitoa 2019.


 

Hämeen Sanomien Kuntorastien 40-v juhlarastit 30.5.2019

Aurinkoinen Helatorstai keräsi hienon joukon juhlistamaan suunnistuksen parissa Hämeen Sanomien kuntorastien 40 -vuotista taivalta. 

Pekka Kerkolan suunnittelemilla radoilla oli hienosti osallistujia, tuloksia kirjattiin 436. Karttoja myytiin yli 500 kpl. Jukolan viestin läheisyys taisi innoittaa osallistujia juoksemaan pitkän 8km:n radan, jossa osallistujia mukavasti 36. Suosituin rata oli totutusti 4km B, yli 130:lla myydyllä kartalla.

Perheradalla tehtäviä ratkoi noin 100 osallistujaa. 

Kiitokset osallistujille ja talkoolaisille. Hyvää kuntorastikesää!

Tulokset ja valiajat.


 

Aulanko tarjosi hienot puitteet.

Hämeen Sanomien kuntorastien 40-v. 30.5.2019

HämeenSanomien kuntorasteja on järjestetty vuodesta 1979, eli 40-vuoden ajan. Kuntorasteilla Hämeenlinnan ympäristössa on vuosittain tehty noin 5500 suoritusta, eli reilusti yli 200 000 suunnistuskertaa!

Juhlarastit järjestetään Aulangon ulkoilumajalla helatorstaina 30.5. klo 14 alkaen! Kartanmyynti avoinna klo 18 saakka. Maali sulkeutuu 19.30.

Ratavaihtoehdot; maksuton perherata, 2km, 4km helppo, 4km vaikeampi, 6km ja 8km.

Perheradan pituus noin 2km ja kulku onnistuu myös vaunujen kanssa. Radalla luontoaiheisia tehtävärasteja.  Ulkoilumajan piha-alueella lapsille myös EMIT-leimarata. Tarjolla makkaraa ja mehua.

Tervetuloa juhlimaan koko perheellä 40-vuotisia kuntorasteja suunnistuksen pariin! 


 

Hämeenlinnan koulujen suunnistuskilpailut 15.5.

Tarmo järjestää yhdessä Lasten liikunnan tuen kanssa koululaisille suunnistuskilpailut 15.5. Ilmoitteutuneita mukaan on 74.

Tulokset:
Tulokset
Väliajat

Lahtöajat
Osallistujat Harraste-sarja


 

HämeenSanomien Kuntorastit 13.6. Ruununmyllyn koululla

Jukolan viestiä edeltävät kuntorastit pidetään Ruununmyllyn koululta torstaina 13.6. Harri Lehtimäki on ratamestaroinut totutusti 2, 4 A +B, 6 ja 8 km radat Ruununmyllyn koulun lähimaaston ja Sibeluksen metsän alueelle. Osa alueesta on kuntorastikäytössä uutta, sillä Harrin Ruununmyllyn koululle toteuttama kartta on liitetty Aulangon torpan karttaan.

Tervetuloa!


 

ASK8 tulee, muista ilmoittautua ajoissa!

Nyt on hyvä mahdollisuus uuden harrastuksen pariin, sillä kevään aikana järjestetään aikuisten suunnistuskoulu, ASK. Vuoden 2019 ASK noudattelee aikaisempien vuosien ohjelmarunkoa. Osanottomaksuun sisältyy 5 ohjattua tapahtumaa sekä  kauden 2019 Tarmon järjestämät kuntorastit.

Tiedustelut puhelimitse Hannu Lähteenmäki, puh 040 574 8242.  Ilmoittautumiset sähköpostitse maanantaihin 12.4.2019 mennessä.

Kurssi alkaa tiistaina 23.4. klo 18.00 Vuorentaan koululla.

Lisätietoja ASK8 -sivuilta.

Tervetuloa verestämään aikaisemmin opittuja taitoja tai hankkimaan uusi harrastus!


 

Kuntorastien 40. vuosi starttaa 17.4.2019

HämeenSanomien kuntorastien juhlavuosi käynnistyy 17.4 HlS:n järjestämillä rasteilla Hakimäen uudella kartalla. Hämeenlinnan ympäristössä järjestetään kesän aikana 30 kuntorastitapahtumaa kuuden seuran voimin (HauSi, HlT, HlS, KalvKe, LamSä ja Tursa).  Lisäksi rasteja järjestetään myös Riihimäen alueella RiSu:n toimesta.

Kauden 2019 kalenteri on julkaistu ja löytyy täältä.

Juhlavuoden kunniaksi uutuutena otetaan käyttöön Suunnistusliiton kuntorastipalvelu, rastilippu.fi. Uutuus tuo mukanaan muutamia käytännön muutoksia sekä mm. online tulospalvelun. Tapahtumiin on mahdollista ilmoittautua ja maksaa ilmoittautuminen ennakkoon kirjautumalla rastilippu.fi palveluun. Tapahtumapaikalla suurimmat toiminnalliset muutokset ovat: emit kirjaus kartanmyynnissä sekä maaliluenta kartanmyynnin yhteydessä. Suunnistuksessa on mukana kaikki tutut elementit. Ohjeita ja lisätietoa Rastilippu.fi -palvelusta SSL:n sivuilta.

Tervetuloa nauttimaan suunnistuksesta!

Kesäyö Kangasalla

Venlojen ja Jukolan viesti järjestetään 15.-16.6. Kangasalla. Tarmosta on jo ilmoitettu kolme venlajoukkuetta sekä kaksi joukkuetta Jukolan viestiin.

Ilmoittakaa halukkuutenne osallistua viestiin Hanskille tai suoraan nettisivujen lomakkeelle

Jukola.com


 

Korttelirastit Ojoinen - Tiiriö.

Korttelirastit 2.3. 2019

Lauantaina korttelirastien lähdöt klo 10-12 Pullerilla. Opastus Parolantien ja Meijeritien risteyksestä. Ratavaihtoehdot 3, 5 ja 7km.

Ratamestarina Teppo Valtonen.

Korttelirastikalenteri ja tulokset.


 

2018 liikuttiin mm. Aulangon puostometsässä.

III Hämeenlinnan Kaupunkirogaining 10.2.2019 – kutsu julkaistu

Kausi 2019 lähtee suunnistustapahtumien osalta edellisvuoden tapaan liikkeelle 10.2. järjestettävällä kaupunkirogainigilla. Rasteja etsitään joukkueittain (2-5 jäsentä) jalan tai pyörällä.

Ratamestaroinnista vastaa viimevuoden tapaan Harri Lehtimäki.  ”Maastosta” on suurin osa uutta, nyt suunnataan jopa naapuritaajamiin. Maastoa halkovat tälle tapahtumalle tyypillisesti vesistö ja moottoritie, joten reittipurtavaa saadaan taas aikaiseksi.

Tapahtuman sivut. 


 

Suunnistuskausi 2019 käyntiin talvisilla korttelirasteilla

Talven aikana järjestetään viidet korttelisuunnistukset, joista Tarmo järjestää kaksi tapahtumaa. Kausi alkaa Hämeenlinnan Suunnistajien 2.2. järjestämillä rasteilla.

Sunnuntaina 10.2. järjestettävät rastit ovat osana kaupunkirogaining tapahtumaa. Perinteisten (3 km, 5 km ja 7 km) lisäksi ko. tapahtumassa vaihtoehtona 10km rata.

Korttelirastikalenteri ja tulokset.
 


 

Uudet seura-asut

Uudet asut ovat saapuneet. Seura-asut ovat noudettavissa 14.1. maanantaina Vuorentaan koululta klo 17.30- 18.00 ja 19.30 – 20.00 tai erillisen sopimuksen mukaan / Tuija, p. 0503242708.

Uusia asuja tilattiin myös seuralle varastoon, joten ne, jotka eivät huomanneet tilata etukäteen, voivat tiedustella asuja Tuijalta.