Tervetuloa Tarmon Suunnistusjaoston sivuille

Ajankohtaista

Seuraavat jaoston järjestämät torstairastit juostaan Moreenissa, Leveämäen kartalla. Lähtöpaikka on Länsiportintien päässä. Mukana myös 8km rata vaikkapa Jukolan harjoittelua varten. Vastuutehtävissä Tuija J. ja Antti E.
Aluemestaruuspronssia suunnistivat Mika Laitamäki ja uusi jäsenemme Joakim Pyttynen. Aatu Haikama voitti hienosti sarjan H8RR! Onnea kaikille!
Tarmo on auttamassa Lasten Liikunnan Tukea Hämeenlinnan Koulujen välisten suunnistuskilpailujen järjestämisessä. Kilpailut pidetään 13.5. klo 10 Ahveniston uimarannalta.
Kiitokset kaikille apuohjaajille ja Mikalle avusta Pohjantähden suunnistuskoulussa. Jatkamme vielä opastusta kahtena seuraavana torstairastikertanamme ja silloin myös ohjaajia tarvitaan. Eli seuraava kerta on Moreenissa 26.5. klo 18 ASK:n yhteydessä.
Tarmo on tehnyt yritysasiakkaan kanssa sopimuksen räätälöidyn suunnistuskurssin pitämisestä. Kurssi toteutetaan kahden illan ”pakettina”. Tarmolaista vetovastuu on Järvisen Jarilla.
ASK5, Aulanko (9.5.2016)
Kiipulan mobo- suunnistusrata on julkaistu eilen käyttöön mobon sivuilla. Rata toteutettiin tarmon suunnistusjaoston voimin ja kartta saatiin käyttöön HlS:ltä.
ASK5, Ahvenisto (2.5.2016)
Kevään aikana muutamalla yhteislenkillä varmistetaan, ettei Moreeniin alueelle ole tullut uusia aukkoja tai harvennushakkuita. Näin saadaan tarvittaessa kartan kasvillisuuskuvaukset kuntoon.