Ratamestarin terveiset

Karttana on MMH:n avoimen datan pohjalta muokkaama korttelikartta 1:20 000.

Rogainingin nousu on huomattu myös Hämeenlinnassa. Tarmo on järjestänyt kolmena syksynä kuntorastityyppisen 2 h rogaining -tapahtuman, joiden kokemuksesta rohkaistuimme järjestämään pidemmän tapahtuman. 

Toteutamme talviseen kaupunkiin tapahtuman, joka käydään pääasiassa kantakaupungin alueella.  Ratasuunnittelun osalta tuttu kaupunkiympäristö tarjoaa mukavan haasteen yli 40 sopivan rastipisteen löytämiseksi.  Valitut rastipisteet ovat selkeitä, helposti suunnistettavia, joten niiden löytäminen ei pitäisi muodostua ylipääsemättömäksi haasteeksi. Pyrimme kuitenkin tarjoamaan riittävää haastetta reitin suunnitteluun.

Kilpailussa käytettävä alue on noin 10x8 km, joten suunnitelmasta riippuen matkaa kaikkien rastien kiertämistä tulee noin 45 km "linnuntietä". Hämeenlinna tutuksi – jalan tai pyörällä.

Kartta on toteutettu MMH:n avointa dataa hyväksikäyttäen, joten joiltakin osin kartassa on tulkinnanvaraisuuksia. Em. tulkinnanvaraisuudet eivät kuitenkaan ratkaise suunnistustehtäviä. Mielestäni kartta on sopiva tapahtumaan.

Kilpailualueen halkaisee moottoritie sekä junarata, joille meno on ehdottomasti kielletty. Em. kohteiden ylitys- ja alituskohdat on merkitty karttaan. Samoin järvien jäille meno on ehdottomasti kielletty! Muistakaa kunnioittaa  yksityisiä tonttialueita! Karttaan on merkitty tonttialueet suunnistuskarttamerkkien mukaisella ”tonttimerkinnällä”.

Osallistujat liikkuvat tapahtumassa omalla vastuulla – järjestäjä ei ole vakuuttanut osallistujia. Huomioikaa muu liikenne kisatessanne.

Iloista ulkoilumieltä!

 

Ratamestari

Hannu Lähteenmäki
hannu.lahteenmaki(at)pp4.inet.fi


 

Mallirasti. Koodi 121, tarkistusmerkintä ST.
Tarkistuslipuke: rastikoodi 170 (10pistettä), tarkistusmerkintä D2.

Rastit

Rastit on merkitty maastoon rastilipuin, rastilipun läheisyydessä on rastileimasin ja rastikoodi kiinnitettynä pystyasentoon. Lisäksi rastilipun välittömässä läheisyydessä on A6 –kokoinen tarkistuslipuke. Em. lipukkeessa on rastikoodi ja tarkistusnumero (2 merkkiä).

Kirjaamalla tarkistuslipukkeen koodin ylös varmistat rastin pisteet. Infosta saa lomakkeita tarkistuskoodien kirjaamiseen. Huom! Varaudu omalla kynällä.