Ratamestarin terveiset

Kaupunkirogaining 2020: ENNAKKO

Ratamestarin pätevyys

Viime syksynä meikäläinen riisuttiin titteleistä. En voi toimia enää rataMESTARINA. En ole lähellekään mestariainesta ja ”ratamestari” on aivan liian ylevä nimike tuottamilleni radoille. Mutta ei hätää, hommiani voin edelleen jatkaa. En vaan saa toimia ratamestari-nimikkeen alla. On siis keksittävä joku muu titteli nimen perään tämän tekstin loppuun. Se voisi olla radoittaja (vrt. kartoittaja), radan laatija, ratasuunnittelija, rastittaja tai jokin muu vastaava. Siis jonkinlainen valeratamestari. Tosin valeratamestarin pitäisi tietenkin toimia salaa ja minun pätemättömyyteni on julkista tietoa. Kuka oikein ottaa vastuun radoista, jos kaikki tietää jo ennalta, että ratamestari ei osaa? Missä on se päättävä taho, joka tämän sallii ja suorastaan kannustaa tapahtuvan? Tämä kuulostaa varsinaiselta supo-suhmuroinnilta (=suunnistuspoliittinen kieroilu).

Keli

Suomalaisten suurimmasta intohimosta kelistä eli säästä on aina kiva puhua ennen tapahtumaa. Varsinkin kun talvi on ollut tähän asti hyvin erikoinen. Tällä hetkellä tätä naputellessa viikkoa ennen tapahtumaa on sentään vähän valkoista maassa. Omat vaikutukset leudolla talvella on myös tämän vuotiseen Kaupunkirogaan. Emme ole piirtäneet ulkoilualueiden hiihtolatuja karttaan aikaisempien vuosien tapaan, koska niitä ei ole. Tuskin tulemme myöskään varoittamaan tai kieltämään jäille menoa, koska jäitä ei löydy kuin jäähalleista ja torilta. Sen sijaan uimisen tulemme kieltämään. Kenkäsuositusta on vielä tässä vaiheessa vaikea antaa, mutta tuskin kannattaa lumikenkiä kuitenkaan ottaa esiin.

Historia

Koska tämä tapahtuma järjestetään jo neljännen kerran, niin tutkiskelin hieman aikaisempien vuosien ratoja tilastotieteellisesti. Huomasin, että ensimmäisessä tapahtumassa on ollut varsin lepsu ratamestari, sillä ratojen pituus Helanissa (5h) ja Sykkelissäkin (mtb 3h) lähenteli ohjeellisia suositusarvoja. Tämä oli tietenkin liian hyvää ollakseen totta ja vaihdettiin seuraavaksi vuodeksi ratamestaria. 2018 vuoden tapahtumassa oli ratamestari sitten kiristänytkin ruuvia ja ohjeellisista arvoista jäätiin jo selvästi. Vuoden 2019 tapahtumassa sama ratamestari oli selvästi ottanut opikseen edellisvuodesta ja kiristi ruuvia vielä lisää. Tälläkin mitättömällä asialla saattaa olla jotain vaikutusta ensimmäisessä kappaleessa mainittuun tittelin menetykseen. Nähtäväksi jää, miten tämä kenties näkyy tämän vuotisissa radoissa?

156 vai 158 ja missä?

Paljastus I

Tätähän te kaikki viisi lukijaa olette odottaneet. Kerro nyt jotain niistä radoista, äläkä vatkaa pelkkiä turhuuksia. No hyvä on, raotetaan pikkasen. Tämän vuoden radoissa ei ole niinkään ajateltu sitä, missä järjestyksessä yksittäiset rastit kannattaa käydä, vaan radoittajan suti on ollut vähän karkeampi. Kannattaa ehkä tarkastella ratoja hieman isompina kokonaisuuksina. Vaihtoehtoisia väyliä kyllä löytyy ja jotain on varmaan jätettävä suosiollakin pois, ellei tossu/kampi laula oikein kunnolla. Tuskin tämän vuotinenkaan rata liian lyhyeksi jää.

Paljastus II

Historian havinoita tutkiessani huomasin myös, että aivan sattumalta on eräällä alueella, hyvin lähellä toisiaan, ollut joka vuosi viiden pisteen rasti. Ihmettelin, että kyseinen paikka on edes ollut jokaisella kartalla, saati vielä rastitettuna. Nyt kun tämän on tiedostanut, niin voiko tuota ”kukkulaa” nytkään jättää käyttämättä? Sen näette kisa-aamuna, onko radoittaja ”menneisyyden miehiä”.

Loppusanat

Näiden mammuttimaisten paljastusten jälkeen tunnen oloni varsin alastomaksi, joten lienee viisainta lopettaa paljastelu, etten vilustu. Rastitkin täytyy vielä viedä maastoon. Mutta omalta osaltani toivotan teidät lämpimästi tervetulleiksi pitämään hauskaa leppoisassa ulkoilutapahtumassamme ja toivon, ettei päivänne tule olemaan yhtä tyhjänpäiväinen kuin tämä ennakko.

 

Harri Lehtimäki

Radoittaja


Jälkikirjoitus by MBrimhill

Puolustuksen puheenvuoro: Radoittajalla on toki oikeus omaan näkemykseensä keskustelun kulusta syksyisessä, pimeässä metsässä. Meniköhän RATA- JA KARTTAMESTARI hapoille hölkässä, koska keskustelun kulku on piirtynyt kovalevylle edellä kuvatulla tavalla. Useampi pitkässä valojonossa hölkännyt saattaa muistaa asian eri tavalla. Toisaalta, jos SUPO (suunnistuspolitiikka) sotketaan tähänkin hommaan, todennäköisesti he kiistävät muistavansa, kuulleensa tai edes kuunnelleensa koko spekulaatiota. Asiaa lähestyttiin kartoittajien "vaatimattomasta" tittelistä, ihmetyksestä miksi he eivät ole KARTTAMESTAREITA? Jos tunkiota oikein tongitaan niin joku saattaa muistaa asiaa pohditun monelta kantilta.