Arkisto 2015

 

Maastojuoksu 14.11.2015

Tulokset päivitetty tapahtuman sivuille.


 

Rogaining 7.11.2015

Tulokset päivitetty tapahtuman sivuille.


 

Kumpi ehtii ennen, talvi vai jaoston kauden viimeiset tapahtumat?

Kausi on kääntymässä päätökseen, mutta vielä on mahdollisuus liikunnan riemuihin:

7.11. klo 12 Rogaining, tapahtumasivut
14.11. klo 12 Kalevan Kierroksen avoimet Olympiamaastojuoksut, tapahtumasivut
15.11. Maili ja kauden päätöstilaisuus

Nautitaan syksyisestä metsästä!


 

Sprintin hankalat valinnat (H65, 11 väli).

Pekalle SM-Sprintin hopeaa                   

Tampereen Epilän kaupunginosassa tänään 19.9 järjestetyissä sprintin SM-kisoissa Pekka Kerkola sijoittui hienosti toiseksi H65-sarjassa. Onnittelut!.

Jo aamun karsinnassa Pekka osoitti oivallista virettä nappaamalla voiton. Iltapäivän finaalissa kulta oli napattavissa, mutta 11 rastivälillä tapahtunut reitinvalintavirhe tiputti Pekan hopealle. Hän totesi, ettei vain havainnut suorempaa sallittua kulkureittiä.

Tarmolaiset olivat mukavasti edustettuna SM-kilpailussa, sillä mukana oli 10 henkeä.  Pekan lisäksi erityismaininnan ansaitsee Järvisen Jari A-finaalin sijalla 22.

Tulokset ja radat Epilän Esan –sivuilta


 

Yökuppi käyntiin ”ryntäyksellä”

Rietoossa 14.9. järjestetty yökupin ensimmäinen tapahtuma yllätti järjestäjän suosiollaan. Neljänkilometrin radan 40 karttaa meinasivat loppua kesken, kiitos muutamille jotka ”uhrautuivat” ja siirtyivät 2km/6km radoille.

Osallistujia yhteensä 73 (27/39/7). 

Radat osoittautuivat haastaviksi, sillä hylkäyksiä tuli erittäin paljon. Tulossivuilla on myös kartta ja ratatiedot, josta voi käydä tarkistamassa hylkäyksen syyn.

Yörastit jatkuvat Iittalassa ensiviikolla.


 


 

Tarmon Torstairastit kaudella 2015 pidetty

HämeenSanomien kuntosuunnistuskausi päätyi Tarmon järjestämien rastien osalta tänään (10.9) Aulangon ulkoilumajalta pidettyihin rasteihin. Pekka Kerkolan ratamestaroimat radat keräsivät useilta Aulangon vakiokävijöiltä kiitosta, oli onnistuttu tekemään haastavat radat ”tuttuun maastoon”.

Tulokset ja väliajat

Mukavan syyssään saattelemana tuloksiin saatiin 245 suoritusta. Hämeenlinnan alueen partiolippukunnat tutustuttivat  suunnistukseen ison joukon lapsia. HIENOA! 2 km reitin kiersi yhteensä yli 70 suunnistajaa.

HämeenSanomien kuntorastikausi jatkuu vielä 8.10 saakka. Ensiviikon torstaina rasteja haetaan Keihään isännöidessä Iittalan suunnalla.

Tarmo järjestää vielä loppukaudesta pikkuhiljaa perinteeksi muodostuvan rogaining tapahtuman, lisätietoja WWW-sivuilta lähiviikkoina. Eikä tietenkään kannata unohtaa maanantaina käynnistyvää Yökuppia. 


 

Yökuppi käynnistyy Hattulassa 14.9.2014 

Myös tänä syksynä pääsee pimeään metsään HämeenSanomien yökupissa.  Viiden tapahtuman sarja käynnistyy Tarmon toimesta 14.9.

Yökupissa on tarjolla 2km, 4km ja 6km radat, lisämausteena ratakohtainen pistetilasto. Tapahtuman maksut kuten Torstairasteilla.

Tulokset ja pistetilanne Yökupin sivuilta.

Lamput lataukseen ja rohkeasti yörasteille!
 


 

Junnujen harkkakisojen 19.8.2015 tulokset

Harkkakisojen tulokset löytyvät täältä.
 


 

13.8 kuntorastit pidetty

Hattulan kuntorastien tulokset löytyvät vakiopaikasta. Rastit keräsi kivasti väkeä paikalle (263). Kuntorastit jatkuvat ensiviikolla HauSi:n järjestämänä Pekolassa.


 

WMOC 2015 Göteborg

Kuluvan viikon aikana järjestetään ruotsin Göteborgissa  ikäsarjojen MM- kilpailut.

Tarmosta kisoihin osallistuu ilahduttavan suuri joukko, 22 kilpailijaa. Kisoja voi seurata järjestäjien www-sivuilta sekä oheisesta miniblogista.

Kisat ovat jo hyvässä vauhdissa. Sprintissä Pekka Kerkola sijoittui hienosti jaetulle 6:lle sijalle.
 


 

Karanojan kuntorastit pidetty

Karanojan kuntorastien tulokset löytyvät vakiopaikasta. Tiistairastit keräsi kivasti väkeä paikalle (291), suurin suosio oli neljän kilometrin radoilla.

Kiitokset Kiertokapulalle mahdollisuudesta käyttää heidän aluettaan pysäköintiin.

Kuntorastit jatkuvat torstaina Hauhon suunnalla.


 

Seuraavat Tarmon järjestämät kuntorastit Karanojalla 14.7. tiistaina

Opastus kuntorastipaikalle on valhalta 3- tieltä (tie 130), muutama kilometri Hämeenlinnasta etelään, Karanojan jätteenkäsittelyalueen risteyksestä.

Karttana on Karanojannummen ja Karanojanmäen yhdistelmäkartta, johon on päivitetty tänä vuonna pieni laajennusoasa. Ratavaihtoehdot ovat 2 km, 4B, 4A ,6 km ja 8 km, joista kasi käy kartan etelä- ja lansiosan alueella vanhemmalla Karanojanmäen kartalla. Siellä kulkukelpoisuudet voivat olla osin muuttuneet, koska se osa on jo muutaman vuoden vanha.

TERVETULOA!


 

 

 

Torstairastit 17.6. Suontaan maastossa

Torstairastien tulokset löytyvät tulossivuilta. Osallistujia oli 229.

Kuntorastit jatkuvat jo tiistaina 23.6. HlS:n rasteilla Suvipielisessä. Tiistairastit ovat Riihimäellä tauolla 21.7. saakka, joten Hämeenlinnan ympäristössä on lähiviikkoina  rastit tiistaina ja torstaina.


 

Suunnistus on kivaa!
Jukolan tunnelmia Imagessa. Kirjoittajana Juha Itkonen.

Jukolanviesti Paimiossa

Suunnistajan keskikesän joulu, eli Jukolanviesti suunnistetaan ensiviikonloppuna Paimiossa. Tarmo osallistuu Venlojen viestiin kolmella joukkueella, Jukolaan osallistutaan kahdella Jussi-joukkueella. Lisäksi Tarmolasia osallistuu viesteihin kaveri ym. joukkueissa.

Jukola kerää mukanvan joukon seuralaisia Paimioon, eli kannattaa lähteä nauttimaan tunnelmasta ja kannustamaan joukkueitamme. Kotoa seuraaminen onnistuu mainiosti netin, TV:n ja radion kautta. Tarmon joukkueiden numerot: Venlat 405,443,535. Jukola 790 , 1064.

Tarmon telttapaikat:

Tuulensuojateltta nro 98 (kartta).
Telttapaikka 10x10m, B3014.

Juha Itkonen on kirjoittanut mainion jutun Image-lehteen kokemusksistaan Jukolassa. Käykää tutustumassa vaikka Imagen verkkoversiossa yhteen Tarmolaiseen tarinaan.


 

Kuntorastit keskiviikkona Suontaan maastossa

Kuntorastit jatkuvat keskiviikkona 17.6 Parola Suontaan maastossa. Opastus Merventieltä.  Tervetuloa!


 

Aurinko ilona runsaalle pihkaniskajoukolle Parolannummen rasteilla

Kiva keväinen sää keräsi yli 300 osallistujaa Parolannummen päivitetylle kartalle. Kuntorastikävijät joutuivat uudenlaisten haasteiden eteen, sillä maastossa riitti ajouria joissa oli helppo harhautua. Tulokset.

Kuntorastit olivat myös viimeinen ASK IV – kurssin ohjattu tapahtuma.  ASK -kurssilaisia toivotaan täyttämään palautelomake ASK -sivuilla.

Kiitokset kurssilaisille ja intoa kesän rasteille!

Torstairastit jatkuvat 4.6. Hauhon Pannujärvellä HauSin toimesta.

 


 

Kunnon suunnitelma ennen toteutusta.
Pekka palkintopallilla sarjassa H65

Onnea Pekka Kerkolalle SM- kullasta keskimatkalta !

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


 

28.5 kuntorastit Parolannummella 

Tarmon seuraavien Torstairastien pitopaikka vaihtuu Parolannummelle. Linkki opastukseen. Maastona varuskunnan lähimaasto. Maaston vaihtumisesta huolimatta tapahtumassa on käytettävissä uusi tämänvuotinen kartta.

HUOM! vaihtunut  paikka!


 

Aulangon Sibelius Sprintti on kisattu!

Kiitokset kilpailijoille. Tulokset ja väliajat löytyvät kisasivuilta. Kuvia kisoista lisätään sivulle myöhemmin.

 


 

 

 

Miesten pääsarjan palkitut, voittaja Antti Parjanteen johdolla!
Sprintin maaliviiva odottaa leimasimia!

Sprintin kisakeskus valmiina

Aulangon Sibelius sprintin kilpailukeskus on valmiina kisoja varten. Toivottavasti kilpailupäivän sää on samanlainen kuin aattoillan keli.

 

Vielä muistutuksena kilpailijoille:

Noudattakaa järjestäjien opastusta pysäköintiin! Kylpylän ja hotellin pihaan ei voi pysäköidä, eivätkä myöskään ko. alueet mahdollista ”auton tyhjäämistä”.

Tervetuloa!


 

Sibelius Sprintin Live-tulokset

Live-sivu


 

Koejuoksijat kuuntelevat tarkasti ratamestarin ennakko-ohjeita.


Sprintti lähestyy - ilmoittautumiset sunnuntaihin mennessä

Suunnistusjaoston kevään suurin ponnistus eli kansalliset kilpailut lähestyvät. Järjestelyt etenevät suunnitellusti ja  aikataulussa. Perjantaina 8.5. kokoonnuttiin tulevaan kilpailukeskukseen ratojen koejuoksuja varten. Koejuoksujen perusteella tulossa on hyvät, rytmitystä tarjoavat sprinttiradat.

Jo ilmoittautuneista urheilijoista voi havaita, että kisa kerää pääsarjoihin nimekästä osanottajajoukkoa. Kisa on osa maajoukkueen sprintin erikoisharjoitteluun kuuluvaa kevät-kesän viikonloppuleiritystä.

Ilmoittautumiset kisaan Irmaan sunnuntaihin mennessä.  Lisäteidot kisasivuilta.


 

Aulangon Sibelius Sprintti 16.5.2015 

Sibeliuksen juhlavuoden tapahtumana Tarmo järjestää Hämeenlinnassa Aulangon Sibelius Sprintin.  Kilpailu käydään lauantaina 16.5.2015 Aulangon kylpylän ympäristössä. Kisassa on tarjolla sarjoja 10 -vuotiaista aina 85 -vuotiaisiin saakka. Mukana ei ole RR- ja TR- ratoja, mutta pienimmille on tarjolla myös HD- saattajasarja.

Kilpailun kartta on uusi Koopisteen Kimmo Viertolan tekemä sprinttikartta. Kilpailun pääratamestari on Jari Järvinen. Kilpailu on myös nuorten Häme-Cupin osakilpailu.

Kilpailun lisätiedot sekä mm. Aulangon majoitus- ja kylpylätarjoukset kisasivuilta.


 

Torstairastit  Leveämäessä

Kauden ensimmäiset Tarmon kuntorastit järjestettiin (23.4.) keväisessä, mutta tuulisessa säässä viime vuoden kansallisten hyväkulkuisessa maastossa. Osanottajia tapahtuma keräsi 281, suuriman osanoton keräsi 4 A –rata (kaikki tilatut 100 karttaa löysivät juoksijan).

Kuntorastit jatkuvat ensiviikolla kahdella Hauhon Sisun isännöimällä tapahtumalla. Keskiviikkona kuntorastit ja perjantaina on oivallinen tapa juhlistaa Vappua rogainingin merkeissä.


 

Kuntorastikausi käynnistyy

Kuntorastikausi 2015 käynnistyy 16.4.2015 Kolkanmäessä järjestettävillä rasteilla. Järjestäjänä HLS. Tarmo järjestää kauden aikana kuudet kuntosuunnistukset:

  • 23.4. Torstai                Leveämäki
  • 28.5. Torstai                Haitti
  • 17.6. Keskiviikko         Suontaka
  • 14.7. Tiistai                 Karanoja
  • 13.8. Torstai                Rietoo
  • 10.9. Torstai                Aulanko

Muutoksena aikaisempaan Emit-korteista peritään 1 euron vuokra. Jokaiseen tapahtumaan tarvitaan nimettyjen ratamestareiden lisäksi talkoolaisia, ollaan aktiivisia! 23.4. tapahtuman talkoolaiset ilmoittautukaa Mikalle (mika@laitamaki.fi tai puh. 0400 200 427)

Tervetuloa mukaan!

Lisätietoa kuntorastien sivulta.


 

Aikuisten suunnistuskoulu IV, alkaa 20.4. klo 18 Seminaarin koululla

Tarmo järjestää  neljännen kerran aikuisille suunnatun suunnistuskoulun.  Opetus aloitetaan 20.4 ja luvassa on viisi opetuskertaa. Lisäksi Tarmon järjestämät kauden kuntorastit sisältyvät kurssimaksuun.  Ilmoittautumiset 18.4. mennessä.

Tervetuloa!

Lisätietoja


 

Hämekortteli 2015 käynnistyy 31.1 Jukolan koululta

Hämeenlinnan seudulla järjestetään talven 2015 aikana 6 avointa korttelikuntosuunnistusta. Tapahtumien järjestelyistä vastaavat Riihimäen Suunnistajat, Hämeenlinnan Suunnistajat ja Hämeenlinnan Tarmon suunnistusjaosto. 

Korttelirastien aloitus on ensi lauantaina 31.1.2015. Tarmo järjestää rastitapahtuman Jukolan koululla. Rasteille pääsee starttaamaan 10-12 välisenä aikana. Tervetuloa mukaan avaamaan rastikausi kortteleissa!

Tulossivut ja kalenteri löytyy täältä.