Jukolamuistelu

Vuonna 1952

Tällä kulmalla Hämeenlinnaa juostiin 4. Jukolan viesti, jossa mukana oli myös 2. Venlojen juoksu 31.5.-1.6.1952. Olympiaviestinäkin mainittu Jukola lähti läheltä ETRAn nykyitä keskusvarastoa (näkyy hyvin moottoritielle). Kutsussa oli osuuksien kuvaukset hieman poikkeavat tuolloin, osuuksittain: 1. osuus "vaikeahko", 2., 3.,ja 5. osuus  "raskas", 4. osuus "helpohko, kartanlukutaival", 6. osuus "vaikeahko", ja 7. osuus "rastirunsas, kartanlukuaival". Matkat tuolloin olivat 8,5-13km, siis nykyajan haarukassa, Kuopiossahan matkat ovat 7,7-14,2km kutsun mukaan. Poikkeavaa nykyaikaan oli se, että vaikka Miemalasta lähdettiin, vain 1. osuus juostiin tässä maastossa, ja viesti eteni Munakkaiden länsipuolen kautta Alajärven länsipuolelle ja Ilveskallion kautta lopulta maaliin Ahveniston uimarannalle, jossa sitten myös nykyaikaisen 5.-ottelun olympiamitalit ratkottiin. Ko kisan uima-allas on nyt remontissa, ja heinäkuussa kun korjaus valmistuu on tiedossa Tarmon ja Hml Hitaiden pitämänä Olympiajuoksu kyseisen 5-ottelun maastojuoksureitillä, jonka Hannu Lähteenmäki pitkän historiatutkiskelun ja haastatteluiden kautta on maastoon löytänyt (yhtään alkuperäistä karttaa ei ole löytynyt mistään museostakaan, reitti kun oli ennen olympialaista juoksua salainen...). Venlojen juoksu starttasi lähempää Ahvenistoa, ja maali oli tietysti sama kuin Jukolassa. Silloin venat starttasivat klo 20  7km radalle, ja jussit klo 23 perään.

83 joukkuetta lähti tuolloin reissuun. Huomioita herättää Riihimäen vahva panos, yli "kolmasosa", siis kolme joukkuetta, oli mukana Riihimäen Suunnistajilla. Maaliin pääsi joukkueista vain 47, joiden joukossa kaikki Risulaiset 10., 34. ja 44. Kaksoisvoiton viestistä vei Helsingin Suunnistajat, joille saavutukseksi tuli 1. (aika12h39m49s 78km), 2., 22. ja 33. sijat, kaikki neljä siis tuloskssa. Venlojen juoksun (tuloksissa pituus 7,5km) voitti Epilän Irja Petäjä 62 minuutin ajallaan. Kartta tuolloin oli mustavalkoinen ja mittakaavaltaan 1:30 000, siis erinomaisen vaativaa verraten nykyaikaiseen versioon. Toki karttakoko oli A4-luokkaa eikä nykyisiä lakanoita...

Vuonna 1973

41 vuotta sitten Jukolan 25. juhlaviesti piti juosta Räyskälässä. Ensin pankkilakko esti ilmoittautumismaksujen siirtymisen kisaorganisaatiolle. Sitten teknisten lakko esti 3000h työn tuloksena (pääratamestari Antero Niemen johdolla, ryhmässä esimerkiksi yhä aktiivit Jouko Koski, Aarno Hovikorpi ja Matti Nurminen) tehdyn kartan ja ratojen painatuksen. Siis vain reilu viikko ennen tapahtumaa (vielä 23.5. mietittiin siirretäänkö vuodella eteenpäin vai vaihdetaanko kilpailualuetta!) koko systeemi siirrettiin toiseen paikkaan, toiselle kartalle ja kaikki uudelleen suunnitellen ja kartat painaen! Maanmittauslaitoksen karttapainoon jäi odottamaan tuolloin ennennäkemätön 7-värinen kartta Lopen ilmailukeskuksen alueelta. Kuinkahan nykyisin tälläinen siirto onnistuisi... Silloisesta kilpailun johdosta moni on yhä aktiivisesti mukana Tarmon toiminnassa, esimerkiksi Kenttäpäällikkö Kalevi Kuusisto taitaa kilpailukeskustoimintoja johtaa tässäkin kisassa. 

"Jukolan viestin ja Venlojen juoksun suunnistajat kokoontuvat lauantaina 2.6.1973 MIemalassa Hämeenlinnan eteläosassa. OPastus Jukolan kylääb on vatatieltä 3 ja 10." Samaa voidaan nytkin todeta noudatettavan, opastus kisapaikalle tulee valtatien 10 ja 130 (ent vt3) suunnalta. Jukolan kilpailukeskukselta ei ole kuin silloisen rastivälin verran matkaa tämän kisan toiminnan ytimeen.

Vuonna -73 Jukolan osuudet olivat hieman pidempiä kuin nyt. Vain 6.osuus oli alle kympin, ja aloittajien pisin osuus oli 15,5km (ihanneaika 1.30). Kokonaismatkaa kutsuttiin laukkaamaan 89km verran 1:20 000 5-värikartalla. Miemalaan siirretyssä kisassa aloitus oli sitten pari km lyhyempi, ja kokonaismatkaa tuli 81,4km. Yhteensä rasteja oli 79, joka on melko paljon vähemmän kuin nykyjukoloissa (yksittäisillä osuuksilla kun on ollut yli 20 rastia). Maali oli tuolloin samalla kisakeskuksella, lähellä Karanojan jätteenkäsittelylaitokselle menevää tietä. 

Venlojen juoksu oli tuolloin 7,5km. Tänne kisaankin saattaa kärkinelikosta saapua osallistujia, voittoon kirmasi tuolloin SInikka Kukkonen (1.01), toinen oli Liisa Veijalainen (1.11) ja neljäs Outi Borgenström (1.14). Aktiivisia suunnistajia siis yhä, nähdäänköhän toukokuussa Leveämäen alueella?

Jukolan viestissä voiton nappasi Angelniemen Ankkurit. Lehdessä otsikoitiin tuolloin "Uusi komento Jukolassa, Ankkurit ylös, Lieto putosi 6. osuudella". AA voittoaika oli 10.09, LP jäi voittajille 16minuuttia. Paikallisia seuroja oli myös hyvin mukana. Hämeenlinnan Suunnistajilla oli 4 joukkuetta, joista kaksi pääsi maaliin asti, sijoitukset 98 ja 304, 451 joukkuetta kun lähti matkaan. Tuloksen saaneiden 308 joukkueen listalla Lammin Säkiä oli 123., Hauhon Sisu 144., ja Janakkalan Jana 257. muutamia poimiakseni. Kilpailun hajonta erosi Farstasta, ja sitä nimitettiinkin Miemala-hajonnaksi... 

Vuonna 2014

Kilpailukeskus sijaitsee rastivälin päässä Jukolan ja Venlojen lähtöpaikoista. Lähtöpaikalla tai sen välittömässä läheisyydessä on ollut 2 rastia. Muutenkin reittien varrella on useita rasteja samoilla rastipisteillä kuin sekä Jukola 1952 että Jukola 1973 ratamestarit ovat laittaneet. Ilmassa on siis myös Jukolan viestien muistelua, maastohan on kokonaan sama kuin aloitusosuusJukolassa 1952 sekä koko viesti ja Venlojen juoksu 1973 kilpailuissa. 

Kuntosuunnistusradat tulevat tännekin mahdollisuudeksi huoltajille ja muille halukkaille, ja seuraavalla viikolla Hämeen Sanomien Torstairastit juostaan myös samoilla alueilla ja osin samoilla rasteillakin. Jo vuonna 1973 oli kuntosuunnistus mukana tärkeänä liikuttajana, tuolloin Ahvenistolle Jukolan viestin yhteydessä oli Kuntoa Rasteilta tapahtuma (2.6.1973 klo 9-18, pitkä aika siis...), tapahtuma liittyi tuolloin valvakunnalliseen kuntorastihoukuttimeen arpajaisineen. Tuloksia tai osallistujamääriä ei ole tiedossa...

Lopuksi

Historiamuistelo on tehty Hämeenlinnan Tarmon upeista leikekirjoista, joita seuran historian alkuvuosilta asti on säästynyt ja vaalittu. Kuvituksen ja kirjojen kokoomisen on aikanaan tehnyt E Laiho. Piirrosten lisäksi valokuvia järjestelyistä, lähdöstä, palkintojenjaosta, Mietaan Jussista... Tulokset osuuksittainkin ja kaikenlaista spekulaatiota suunnistus.netin Pesupaikka-tyyliin silloisella medialla, siis lehdissä...

Bonus: Geokätköily

Kisamaaston vieressä on myös mukavasti suunnistushenkistä harrastemahdollisuutta, jos geokätköily kuuluu harrastuksiin itsellä tai huoltojoukoilla. Jukolahenkeen on viety tälle alueelle 58 kätköä, ja -52 loppupäähän Ahvenistolle pari lisää. Näistä löytyy lisää geocaching.com ja geocache.fi sivuistoilta.

Teppo, ratamestari

 

 

Jukola 1952 maali Ahveniston Olympiastardion
Jukola 1973 vaihtopaikka Hml Miemala