Ratamestarin ajatukset

Ratamestarin ajatuksia 28-12-2013

Tarmon kansallinen kisa juostaan toukokuun puolivälin tienoolla "vanhan"  Hämeenlinnan keskustasta muutamien kilometrien päässä. Alueella on aikoinaan juostu mm. vuoden 1952 ja 1973 Jukolan Viestit, joten historiallista perinnettä alueella on suunnistuksen saralla runsaasti. Mitenkään koskematon suunnistuksen osalta alue ei ole, kuntorasteja on saman karttakokonaisuuden alueella pidetty "aina", myös viime vuosina lähes joka vuosi. Alueella on pidetty myös lasten ja aikuisten suunnistuskoulujen harjoituksia, joten näitä taustoja peilaten tarjolla on hienoa maastoa ja myös vaativia osuuksia.

Kartan alueelle on viime vuosina kasvanut runsaasti teollisuusaluetta, joka on syönyt jonkun verran helpointa maastoa. Toisaalta tämä tuo tullessaan myös kilpailukeskukselle helpon lähestymisen ja puolikaupunkimaisen ympäristön. Siis asfalttia on tarjolla lähes lähtöpaikalle asti.

Joulun aikaan metsä on ollut hyvinkin juoksukelpoinen. Metsä on vihreä ja raikas (jatkuvista sateista...), suot märkiä, mutta monin paikoin kankaat erinomaisessa kunnossa kovallekin laukkavauhdille. Toivottavasti tämä hidas lumentulo ei tiedä yhtä hidasta lumen lähtöä kuin viine vuonna, jolloin rataryhmä viritteli viimeisiä karttapäivityksiä lumikeleissä kevätkisaan Hattulassa. 

Jukola-muisteloita 

Ratamestari Teppo Valtonen ohjeistaa ratojen koejuoksijoita kilpailukeskuksessa 5.5.2014.